Uutiset

"Asiakas halusi maksaa 500 € kuuden tunnin tirsoista Mersun etupenkillä"

Taksiyrittäjä Marko Saarisella on jo 22 vuoden kokemus ratin takaa.

Marko ajaa kaksi viikkoa kuukaudesta ja toiset kaksi viikkoa menevät hallinnollisiin tehtäviin. Markon mielestä parasta työssä on liikkeellä olo ja mukavat ihmiskontaktit. Arjen pienet ilot piristävät Markoa: “Aurinkoinen aamu, hymyilevät asiakkaat, hiljainen maalaistie tai sitten vaikka Kaivopuiston ranta ja tuore aamukahvi termosmukissa saa mielen virkeäksi.”
Tylsintä kuljettajan työssä ovat keskustan ruuhkat, äreät ihmiset ja kiire. Yleensä nämä kolme asiaa liittyvätkin vahvasti toisiinsa. Siihen kun vielä lyödään mausteeksi syksyn pimeys, loska ja tihkusade.
 

Markon mieleenpainuvin kyyti on kymmenen vuoden takainen muisto.

”Syksyllä 2008 tuli hieman juopunut mieshenkilö kyytiin Vantaan Hakunilan Shelliltä. Iski 500 € setelin kouraan ja sanoi, että haluaa Rantasalmelle – matkaa oli 300 km.
Kävimme yhdessä rikkomassa suuren rahan Shellillä ja ostimme molemmat matkaevästä.
Herra puhui kuin papupata Heinolaan asti ja sitten nukahti. Rantasalmella herätin hänet ja kerroin, että olemme perillä. Tähän herra totesi: ”Sitten ajetaan kotiin Vantaalle, huomenna on työpäivä”.
Sitten tosiaan ajettiin takaisin Vantaalle ja mies nukkui koko matkan. Perillä kotona ei suostunut edes ottamaan vaihtorahoja, kun oli niin hyvä kyyti. Ilmeisesti Mercedeksen etuistuin on mukava nukkua, mutta onko 500 € kuuden tunnin unista sopiva hinta? Sen päättäköön kukin tahollaan.”
 

Entäs mikä olisi Markon unelmataksi, jos taivas olisi rajana?

”Vaikka saisin valita minkä tahansa auton, niin varmasti kallistuisin silti Mercedes-Benz E -farmariin. Se kun on vain niin hyvä auto näihin hommiin. Erittäin suuri tavaratila, hiljainen, mukava ajaa ja kääntyy uskomattoman pienessä tilassa. Siitä kun paiskattaisiin oikein hyvä hybridi tai sähkömalli markkinoille, niin se ois siinä. M-B E 350e hybrid ois ehkä valinta, jos nyt pitäisi päättää.”